20 vuotta 9/11:stä – tällaisena WTC jäi suomalaisten hiphop-vaikuttajien muistoihin

Hypnotic asunnossaan Jersey Cityssä.
Petri Kanerva / piphoparkisto

Kuva Biggiestä ja WTC:stä on ikoninen, mutta kotimaisiltakin alan nimiltä löytyy vastaavia kuvia.

Maailmaa muuttaneista syyskuun 11. päivän terrori-iskuista on tullut kuluneeksi tasan 20 vuotta. Niistä vahvimmin ihmisten mieliin ovat painuneet surrealistiset kuvat lentokoneista törmäämässä World Trade Centerin kaksoistorneihin sekä rakennusten romahtaminen.

Läntisen pallonpuoliskon korkeimpiin rakennuksiin kuulunut World Trade Center oli olennainen osa New Yorkin siluettia. Sellaisena sen kaksoistornit tallentuivat moniin hiphop-maailman ikonisiin valokuviin kulttuurin omien jättiläisten ohella.

Esimerkiksi The Blueprint -klassikkonsa samana tiistaina julkaissut Jay-Z on ikuistettu useisiin näyttäviin kuviin kaksoistornit taustallaan. Ehkä ikonisin vastaavista kuvista on kuitenkin Suomessakin pariin otteeseen esillä ollut Chi Modun otos, jossa The Notorious B.I.G. poseeraa tornien edessä.

Myös muutama suomalainen hiphop-vaikuttaja ehdittiin ikuistaa valokuviin tuhoutuneiden pilvenpiirtäjien kanssa tai toisen tornin näköalatasanteella. Klangi kokosi muutamia tällaisia kuvia.

Hypnotic

Nimi Hypnotic ei välttämättä sano monellekaan mitään bboy-piirien ulkopuolella, mutta ”Iso-Pete” on silti ehdottomasti yksi suomalaisen hiphopin tärkeimmistä taustavaikuttajista. Ilman suomalaisen breikin uudelle tasolle nostaneen Savage Feet -breikkijengin perustajaa ei välttämättä olisi esimerkiksi ElastistaFintelligensiä tai Rähinää.

Ensimmäisen aallon hiphop-pioneeri oli 1990-luvulla kahdesti USA:ssa, jossa jälkimmäisellä kerralla asuessa hänellä aukesi silmät uudestaan breikkaamiselle. Ensin Hypnotic asui vuonna 1994 New Jerseyn puolella Jersey Cityssä ja kaksi vuotta myöhemmin kuuden kuukauden ajan Manhattanin East Villagessa.

Tiistaina 11. syyskuuta 2001 Hypnotic avasi sattumalta TV:n kotonaan Herttoniemessä. World Trade Centerin etelätorniin iski suorassa lähetyksessä United Airlinesin lento 175.

”Se otti mahasta. Nyki on siitä lähtien kun näin Beat Streetin ollut se mesta, ja sit jotkut tuhoo paikan symbolit tosta vaan. Kyl se herätti monia erilaisia tuntemuksia.”

Jani Tolin

Graffitilegenda Jani Tolin edustaa Hypnoticin tapaan suomalaisen hiphopin 1980-luvulla aloittanutta pioneerisukupolvea. Yhteistä molemmille on myös se, että kumpikin on viettänyt pitkiä aikoja kulttuurin syntysijoilla New Yorkissa.

”Hiphop-kosmopoliitiksikin” luonnehdittu Tolin osasi verkostoitua ja löytää oikeat kontaktit jo ensimmäisellä New Yorkin reissullaan vuonna 1998. Tuolloin Writer’s Benchin Wane COD vei Tolinin shoppailemaan Triple Five Soul -vaatebrändin varastolle, jonka katolla otettiin spliffin polttamisen yhteydessä ylläoleva kuva.

9/11 oli monella tapaa yhden aikakauden loppu ja toisen alku. Se oli varsin konkreettisesti sellainen henkilökohtaisellakin tasolla Tolinille, joka on toiminut 20 vuoden ajan graafisena suunnittelijana oman Alfons Helsinki -toiminimensä alla.

”Olin just tyhjentäny pöytäni ja kannoin kamojani ulos mainostoimistosta, jossa olin just lopettanu työt, kun yläkerran nettipuolen tyyppi tuli alas avotoimistoon ja kehotti laittamaan CNN päälle. Katottiin tokan torin sortuminen livenä. Oon ollu siitä lähtien freelancer.”

Timsi

Vuosituhannen taitteessa suomalainen rap alkoi nousta maan alta osaksi valtavirtaa ja samalla uusia tekijöitä alkoi ilmaantua joka puolelle maata. Pari vuotta myöhemmin täkäläisiin studioihin saatiin jopa legendaarisen Wu-Tang Clanin jäseniä näiden keikkailtua Suomessa.

Esimerkiksi Kalle Kinoksen aikoinaan edustaman tamperelaisen Maajoukkue-possen Timsi teki 19-vuotiaana päinvastoin päätymällä klaanin studioille New Yorkissa, tosin ihan sattumalta. Kävellessään kaverinsa kanssa 36th Streetillä hän huomasi erään oven viereisessä pienessä kyltissä W-logon, ja hetken päästä turistikaksikko pääsikin yksityiskierrokselle studioille.

Poikkeuksellisen vieraanvaraisen työntekijän mahdollistaman studiokierroksen lisäksi kaksikon matka kului muun muassa katukorista pelatessa Harlemissa ja Brooklyniin eksyessä. Tyypillisistä turistikohteista ohjelmaan kuului pistäytyminen World Trade Centerin etelätornin näköalatasanteella.

”Mieleen jäi siitä hissimatka ylös joka kesti sen hetken. Hissin kuljettajana ollut mies veti koko matkan omaa stand upia ja muistan että kaikki hississä nauroi koko matkan ylös. Se äijä tuli ekana mieleen kun noin vuoden päästä katselin livenä telkkarista kun tornit tuli alas.”